HAASTATTELUJA

Susiklubi sai kunnian päästä juttelemaan loistavasti debyyttikauden miesten tasolla vetäneen Tuomas Tuokkolan kanssa.

K:Fanien keskuudessa on hyvä tunnelma ollut läpi syksyn, miten itse kuvailet peliä ja kautta?

Tuokkola:Tämä Ässät peli oli meiltä aika heikko esitys, mutta eilen kuitenkin pelattiin tosi hyvä peli Raumalla ja ollaan saatu tärkeitä voittoja otettua. Kausi kokonaisuutena on ollut hyvä, ja varsinkin nuorten onnistumiset ilahduttaa.

K:Niin, nuoria ollaan ajettu hyvin sisään. Onko tämä ollut ihan tietoista vai pakonsanelemaa?

Tuokkola:Loukkaantumistilanne ei ole mikään paha ollut, joten ihan kierrätyksen kannalta nuoria ollaan otettu, tänäänkin(Ässät peli) meidän parhaimmistoa olivat nämä nuorisokaartiin kuuluvat kaverit.

K:Olemme reissaaneet tässä pitkin syksyä monilla paikkakunnilla ja on tosiaan ollut ilo huomata valmentajan kylmäpäisyys. mm. Jokerit pelissä oli rohkea veto ottaa molari pois jo noin 7 minuuttia ennen erän päättymistä, sekä että nuoret ovat saaneet hyvin vastuuta. Myöskin olemme olleet astivinamme että ilmapiiri joukkueen kesken on ollut tällä kaudella vapautuneempi ja rennompi kuin pitkiin aikoihin. Haluammekin palkita päävalmentaja Tuokkolan loistavasti menneestä kaudesta tähän asti – viinipullolla.

Tuokkola:Kiitoksia kovasti, on ollut ilo huomata, että kannattajat ovat olleet hyvin mukana eri paikkakunnilla. Terveiset menevät myös joukkueelle ja tästä on hyvä jatkaa vuoden loppuun ja kohti kevättä.

Satakunnan valloitus
Satakunnan valloitus

SaiPa(9.12) pelin jälkeen haastattelimme KalPan maalivahteja Juha Toivosta sekä “Kolmen metrin” Mikko Koskista. Haastattelemassa olivat: Leo Grassia, Harri Krogerus ja Juhani “susijussi” Nykänen.

K:Molemmat pelaatte tällä kaudella ensimmäisiä pelejänne KalPan paidassa, miten on mennyt? Ja miten Toivonen kuvaisit eroa mestiksen ja liigan välillä, kun itse saavuit tänne loistavan kauden jälkeen Hokista. Ja Koskinen olet nyt amerikassa pelannut vuosia.

Toivonen:Olen ollut tyytyväinen miten on otettu joukkueessa vastaan. Suurin erohan mestiksen ja liigan välillä on pelitemmossa ja nopeudessa. Tyytyväinen olen siis ollut asumiseen Kuopiossa ja että on KalPassa saanut pelata. Organisaatiohan on ehdottomasti yksi Suomen parhaita.
Koskinen:Voittavaan joukkueeseen on ollut helppo tulla sisään. Liigahan on tuttu jo Bluesin ajoilta. KalPan pelityyli on kuitenkin semmoinen, että sen sisäistämiseen on mennyt jonkun verran aikaa. Laukauksia tulee vähän, joten hereillä pitää olla kokoajan.

K: Ennen kautta KalPassa vaihdettiin koko valmennusosasto uuteen uskoon. Miten kuvailisitte nykyistä valmennusta ja valmentaja Tuomas Tuokkolaa. Kun te olette tulleet ulkopuolelta ja hypänneet joukkueeseen nyt Tuokkolan projektin aikana.

Toivonen:Itse tein sopimuksen KalPaan jo hyvissä ajoin, mutta Virran aikana en joukkueessa vielä saanut pelata, mutta mitä olen nyt kuullut niin joukkueessa on nyt ehkä hieman vapaampaa. Ja ilmapiiri myöskin on todella hyvä, valmentajat ovat vaativia mutta myöskin kuuntelevat pelaajia. Siekkisen kanssa on myöskin ollut hyvä tehdä töitä ja hän vastaa enemmän sitten tästä puolustuksen ja maalivahtien peluutuksesta.

K: Mikko sait suuret saappaat täytettäviksi Ahosen lähdettyä.. vaikkakin sinun saappaasi näyttävätkin suuremmilta, niin oletko ottanut paineita että sinua verrataan nyt Ahoseen.

Koskinen: Tiedän kyllä tilanteen, joten ei ole tarvinnut turhia stressata ja mitään suurempia paineita ottaa.

K:Minkäslaiset jatkosuunnitelmat teillä on edessä? Onko halua vielä jatkaa KalPassa, ainakin fanit mielellään näkisivät teidät tulevillakin kaudella pelaamassa.

Toivonen:Itsellänihän sopimus jatkuu ensi kaudella täällä, joten täällä jatketaan. Ja miksei myös sen jälkeenkin, hyvä on ollut täällä pelata ja asua, joten mikäs täällä jatkaessa.
Koskinen:Sopimus ulottuu vain loppukauteen ja NHL kortti halutaan katsoa, mutta suomessa ja euroopassa pelataessa KalPa olisi yksi loistava vaihtoehto ja mielellään täällä kyllä jatkaisi. Joten jatkaminen KalPassa ei ole poissuljettua.

K: KalPalla on tunnetusti tosi hyvät kannatusjoukot niin vieras kuin kotipeleissäkin, onko teillä mitään terveisiä meille faneille?

Toivonen:Vieraspeleissä varsinkin kannatus on ollut mieltä lämmittävää. Hakametsässä oli todella hienoa kuulla kun kannattajat huusivat omaa nimeä, joten siitä sai tosi paljon tsemppiä ja tuo otteluhan me voitettiinkin viimeisellä sekunnilla. Joten iso kiitos teille kannatuksesta.
Koskinen:Fanit ovat ottaneet todella hyvin vastaan ja on hieman ollut yllätys miten vierasotteluissakin teitä käy paljon paikalla huutamassa. Kuopiossahan meillä on kotipeleissä aina tosi hyvä tunnelma, joten siellä on kiva pelata mielummin KalPan kuin vastustajan paidassa.

Molemmat molarit:Jatkossa jatketaan siis samaa rataa ja peleissä tavataan!

Susiklubi haluaa nyt kiittää poikia tästä kuluneesta syksystä ja toivottaa tasapuolisesti kummallekkin tsemppiä ja onnea loppukautee

Raportin ja tapahtumat laatinut:
Helsingin osaston puheenjohtaja Leo Grassia
Jolla suurena apuna olleet Harri Krogerus ja Jussi Nykänen.